Rikosasioissa 🚔 kokeneen juristin ⚖️ apu on elintärkeää

Rikosjuristi Helsinki


Rikosjuristi Helsinki

Asianajaja Helsinki

Avustajapakko otettaisiin käyttöön ylimääräisessä muutoksenhaussa korkeimmassa oikeudessa. Kuluttajariitalautakunnan asemaa oikeudenkäyntiasiamiespalvelujen valvonnassa rajoittaa kuitenkin. Vaihtoehtoina edellisessä jaksossa mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan ajatella tuomioistuimen suorittaman valvonnan tehostamista, oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävän luvanvaraistamista tai asianajo monopolin omaksumista. Varatuomari Helsinki

Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.

Oikeudellisten palvelujen tarjoajien päätehtävänä on huolehtia oikeusturvan toteutumisesta eli siitä, että yhteiskunnan jäsenillä, yksilöillä ja yhteisöillä, on palveluntarjoajien avulla mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnan heille takaamat oikeudet. Oikeudenkäyntiasiamies ja avustajapalveluita tarjoavat eivät kuitenkaan voi toimia ainoastaan asiakkaidensa oikeuksien toteuttamiseksi, vaan heidän toimintansa on koiduttava koko oikeusjärjestyksen toimivuuden hyväksi. Jatkossa tässä esityksessä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja avustajia ei eroteta toisistaan vaan käytetään yhteistermiä oikeudenkäyntiasiamies.

Asianajotoimisto Helsinki

Myös luvan saaneiden oikeudenkäynti avustajien osalta yhteensä 350 euron vuotuista valvontamaksua voidaan pitää kohtuullisena. Lisäksi velvollisuus noudattaa edellä mainittuja samoja velvoitteita koskisi myös kaikkia tehtäviä, joihin hänet on määrätty oikeusapulaissa tarkoitetuksi avustajaksi.

Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.

Oikeusapu Helsinki

Vaikka Suomessa ei sinänsä ole voimassa varsinaista asianajaja tai avustajapakkoa, niin eräiden tilanteiden varalta tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle on laissa säädetty oikeus määrätä asianosaiselle avustaja viran puolesta. Asianajajatutkinnon tarkoituksena on varmistaa, että asianajajaksi pyrkivä tuntee asianajotoimintaa koskevien keskeisten lain säännösten sisällön sekä erityisesti asianajo toimintaa koskevat eettiset säännöt, eli hyvän asianajajatavan sisällön. Asianajajatutkinnosta määrätään tarkemmin oikeusministeriön päätöksellä vahvistettavassa asianajajatutkinnon tutkintojärjestyksessä.

Oikeusavun antamisesta päättää valtion oikeusaputoimisto. Oikeusapua antavat oikeusaputoimistoissa työskentelevät julkiset oikeusavustajat sekä yksityiset lakimiehet. Muissa kuin tuomioistuimissa käsiteltävissä asioissa oikeusapua antavat lähes poikkeuksetta julkiset oikeusavustajat.

Varatuomari Helsinki

Mainituilla perusteilla ehdotetaan, että yli määräisessä muutoksenhaussa hakijalla olisi velvollisuus käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Asianajajamonopoli tarkoittaa, että oikeudenkäynnin asianosaisella on oikeus itse ajaa omaa asiaansa, mutta hän on velvollinen, jos hän haluaa käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä, ottamaan asiamiehekseen asianajajajärjestöön kuuluvan asianajajan. Asianajajamono poli voi olla voimassa kaikissa oikeuden käynneissä tai se voi koskea vain tiettyjä oikeudenkäyntimenettelyjä tai tiettyjä tuomio istuimia tai oikeusasteita. Oikeudenkäyntiasiamiehenä saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu.

Juristi Helsinki

Yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävien asioiden osalta ehdotetaan, että lupajärjestelmä olisi lähtökohtaisesti yleinen. Lupajärjestelmä koskisi kaikkia yleisiä tuomioistuimia ja kaikkia niissä käsiteltäviä asiaryhmiä, jollei jonkin asiaryhmän osalta ole toisin säädetty. Merkitystä ei siten olisi esimerkiksi sillä, onko henkilön toiminta ammattimaista vai satunnaista, sillä myös yksittäinen asia on hoidettava ammattitaitoisesti.

Lakimies Helsinki

Edellä mainitun lisäksi luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olisivat myös valtio neuvoston oikeuskanslerin valvonnan alaisia vastaavasti kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajat nykyisin. Oikeuskanslerin suorittama valvonta turvaa yleisen edun toteutumista valvonnassa ja lisää sen julkista luotettavuutta.

Oikeudenkäyntiasiamiehen tehtäviä hoitavien muiden lakimiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien kannalta ehdotusten toteutuminen merkitsisi, että tehtävä tulisi suurelta osin luvanvaraiseksi. Luvan saisi kuitenkin varsin helposti, ja se voitaisiin peruuttaa vain poikkeuksellisesti. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan näissä tehtävissään ammatti eettisiä velvollisuuksia, ja hän olisi oikeus kanslerin, valvontalautakunnan ja oikeuden käyntiavustajalautakunnan valvonnan alainen. Ehdotettava lupajärjestelmä ei estäisi eikä rajoittaisi asianmukaista oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävien hoitamista, mutta toteutettava oikeudenkäyntiasiamiehiä koskeva valvonta tekisi mahdolliseksi puuttumisen epäasianmukaiseen toimintaan.

Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettu laki ei sisällä rajoituksia oikeudellisten palvelujen tarjoamiseen. Oikeudellisiin palveluihin kuuluva perintätoiminta on kuitenkin ammattimaisesti hoidettuna säädetty luvanvaraiseksi perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetulla lailla.